Vietämme Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen juhlaa. Juhlan evankeliumiteksti tuo teemme Herran äidin juhlista tutun kuvauksen Betanian Martasta ja Mariasta. He olivat Kristuksen herättämän Lasaruksen sisaria ja Kristuksen ystäviä. Tekstikatkelmassa Martta valittaa, kuinka hänen sisarensa jättää kaikki työt hänen tehtäväkseen. Ja Kristus vastaa: ”Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.”
Joskus kuulee sanottavan, että meidän pitäisi välttää Marttamaisuutta ja pyrkiä Marian kaltaisuuteen. Mutta tämä on kenties hieman liian yksinkertainen toteamus. Ovathan konkreettinen työnteko ja erinäisten arjen askareiden suorittaminen välttämättömiä osia jokapäiväistä elämäämme. Kelläpä on aikaa istua aina Kristuksen jalkojen juuressa, kun on myös suuri määrä muita asioita hoidettavanamme, myös aidosti tärkeitä ja arvokkaita asioita kuten perheistämme ja lähimmäisistämme huolehtiminen.
Martan tekemillä töillä oli hyvin konkreettinen ja näkyvä lopputulema. Hän valmisti ruokaa, osoitti vieraanvaraisuutta ja emännöi vieraitaan. Maria puolestaan istui hiljaisuudessa ja kuunteli Herramme sanoja. Hän ei saavuttanut tällä samanlaista käsinkosketeltavaa ja näkyvää lopputulemaa kuin Martta, mutta kenties hänelle jalostui pehmeämpi sydän, puhtaampi sielu ja viisaampi mieli kuin aiemmin.
Me ihmiset olemme tietenkin alttiita hukkumaan arkemme täyttäviin asioihin: työhömme, tavoitteisiimme, harrastuksiimme ja joskus myös ihmissuhteisiimme, ja niin me saatamme unohtaa tyystin Kristuksen mainitseman ”ainoan tarpeellisen” — meidän henkilökohtaisen suhteemme häneen, meidän Herramme, Luojaamme ja Jumalaamme. Ja kun me sitten epäonnistumme niissä käytännön asioissa; poltamme ruokamme pohjaan, automme menee rikki tai me riitaannumme muiden ihmisten kanssa, me lähes aina menetämme myös hengellisen mielenrauhamme.
Todellisuus on se, että varsinkin me maailmassa elävät olemme omassa elämässämme sekä Marioita että Marttoja. Me emme pääse pakoon niitä käytännön realiteettej ja huolia, joita elämäämme sisältyy. Mutta ei meidän tarvitse päästäkään. Se mihin meitä kuitenkin kutsutaan ja johon kuulemamme tekstikatkelma meitä johdattelee, on rakentamaan elämämme kokonaisuus meidän jumalasuhteemme ympärille. Jos meidän suhteemme Jumalaan on ikään kuin muun elämämme kulmakivenä ja vakaana perustanamme, kaikki muu rakentuu sen ympärille oikealla tavalla.
Meidän on syytä huomioida, että myös Martta omasi erityisen vahvan ja pyhän uskon; Johanneksen evankeliumin 11 kappaleessa ennen Lasaruksen herättämistä hän vihamielisten juutalaisten edessä lausuu evankeliumiin asti päätyneen tunnustuksen Kristuksesta: »minä uskon, Herra, että sinä olet Messias, Jumalan Poika, jonka oli määrä tulla maailmaan.» Joten Martalla oli, hänen taipumuksestaan huolehtimiseen ja hätäilemiseen, sydämessään myös se ainoa tarpeellinen. Olkoon tämä meille itse kullekin rohkaisuna.
Tässä elämässä meidän kiireemme, huolemme ja murheemme eivät tule loppumaan, vaan niitä riittää erinäisissä muodoissa hamaan vanhuuteen tai aina elämme loppuun saakka. Jumala kutsuu meitä luokseen etsimään hänestä rauhaa ja vakautta kaiken elämän hälyn keskellä. Olipa elämämme kuinka hektistä tahansa, jos me teemme tilaa ja varaamme hieman aikaa myös sille ”ainoalle tarvittavalle”, me saamme kohdata Jumalan rauhan, joka apostoli Paavalin sanoin ylittää kaiken ymmärryksen”. Tuo rauha kaiken rauhattomuuden keskellä on se voima, joka kykenee antaa meille rohkeutta ja kestävyyttä elämämme stressitekijöiden, kuormien ja haaksirikkojenkin keskellä. Mutta sen löytäminen ja säilyttäminen on mahdollista ainoastaan, kun me ylläpidämme henkilökohtaista suhdettamme Kristukseen omakohtaisen rukouksen ja Jumalan muistamisen kautta, sekä käsittäessämme ja hyväksyessämme sen tosiasian, että kaikki meidän elämässämme tapahtuu viime kädessä Jumalan sallimuksen ja tahdon mukaan, myös meille raskaat koettelemukset.
Hyvää juhlaa toivottaen,
pastori Tapio Juntunen