Kuopion ortodoksinen seurakunta

Jumalanpalvelukset ja muut tapahtumat

Uusimmat uutiset

Luomakunta valmistautuu

Vapahtajan tulemiseen

Ortodoksinen kirkkovuosi alkaa syyskuun 1. päivänä. Käytäntö juontuu Bysantin aikaan, jolloin käytössä oli vanha roomalainen kalenteri. Syyskuun alussa Rooman keisarit keräsivät veroa armeijan ylläpitämiseen. Vero asetettiin virallisella julistuksella eli indictiolla, joka myöhemmin vakiintui myös kirkkovuoden aloituksen julistukseksi.

Seurakunnissa kirkkovuoden alku merkitsee toiminnan tiivistymistä kesäkauden jälkeen. Jumalanpalveluksia on toki kesäkaudella toimitettu normaaliin tapaan, mutta syksyllä toimikunnat ja toimintapiirit aloittavat pienen tauon jälkeen työnsä.

Kirkkovuosi voidaan jakaa kvartaaleihin eli neljänneksiin, joista syksy on ensimmäinen. Voidaan ajatella, että syyskaudella koko luomakunta valmistautuu Vapahtajan vastaanottamiseen. Odotus täyttyy talvikauden alkaessa eli jouluna, jolloin Kristus syntyy ihmiseksi.

Syyskaudelle osuus kolme kirkon suurista juhlista. Syyskuun 8. päivä on Jumalansynnyttäjän, Neitseen Marian syntymä ja 14. päivä Kunniallisen ja eläväksitekevän ristin ylentäminen. Marraskuun 21. päivänä muistelemme Jumalansynnyttäjän, Neitseen Marian temppeliin tuomista. Tuolloin olemme jo laskeutuneet marraskuun puolivälissä alkavaan joulupaastoon.

 

 

Tulevia tapahtumia

Kaikki tapahtumat
Joukko ihmisiä ikonimaalausten kanssa

Lähimmäisen hyväksi, Jumalan kunniaksi

Seurakuntamme tarjoaa jäsenille erilaisia tapahtumia, kokoontumisia ja harrastuksia.

Ortodoksinen risti

Kasteet, hautajaiset, häät ja muut toimitukset

Olemme mukana monissa elämäsi merkittävimmissä juhlissa ja hetkissä. Löydät sivuiltamme paljon tarkkaa tietoa kaikista pyhistä toimituksistamme.

Avoimet ovet, pitkät perinteet

Seurakunnassa asioita pohditaan, päätetään ja tehdään usein yhteistyön voimalla.

Seurakunnalla on pitkät perinteet jo vuodesta 1846, ja se näkyy alueella selvästi. Alueelle saapuneet rakensivat vanhalla taidolla, käsityöllä ahkerasti pyhäkköjä joista monet ovat vieläkin upeassa kunnossa.

Nuoret opintoretkellä