Joulun juhlakausi ortodoksisessa kirkossa
Ortodoksisessa kirkossa joulu ei ole yksittäinen päivä, vaan koko juhlakausi, jossa Kristuksen ihmiseksi tuleminen avautuu vähitellen ja syvenee eri juhlien kautta. Jokainen juhla valaisee samaa pelastuksen salaisuutta omasta näkökulmastaan.
Kristuksen syntymäjuhla, joulupäivä, on Jumalan Pojan syntymä maailmaan. Jumala tulee ihmiseksi, ei näennäisesti vaan todellisesti, syntyen Neitsyt Mariasta. Pyhä Gregorios Teologi tiivistää juhlan sanoman: ”Se, mikä ei ole otettu vastaan, ei ole parannettu.” Kristus ottaa ihmisyyden kokonaan omakseen parantaakseen sen.
Heti joulua seuraavana päivänä, 26.12., kirkko muistaa Jumalansynnyttäjä Neitsyt Mariaa. Tämä juhla muistuttaa, ettei Kristuksen syntymää voi erottaa Mariasta, joka vapaaehtoisesti vastasi Jumalan kutsuun. Hänessä kirkko näkee kuuliaisuuden ja uskon esikuvan: ihminen, joka antaa koko elämänsä Jumalan käyttöön.
Kristuksen syntymän jälkeisenä sunnuntaina kirkko muistaa Herran maallista perhettä: pyhää Joosefia, kuningas Daavidia ja Jaakobia, Herran veljeä. Heidän muistonsa tuo esiin, että Jumalan Poika syntyy todelliseen sukuun ja todelliseen historiaan. Pelastus tapahtuu niin, että ihmiskunta on siinä osallisena.
Uuden vuoden päivänä kirkko viettää Herran ympärileikkausta ja pyhän Basileios Suuren juhlaa. Kristuksen ympärileikkaus osoittaa, että Hän alistuu lakiin pelastaakseen lain alla olevat. Basileios Suuri puolestaan opettaa, että kristillinen elämä on jatkuvaa kasvua Jumalan tuntemisessa ja lähimmäisen rakkaudessa.
Juhlakauden huipentaa 6.1. vietettävä Teofania, Herran kaste Jordanissa. Tässä juhlassa Pyhä Kolminaisuus ilmestyy maailmalle: Isän ääni, Pojan kaste ja Pyhän Hengen laskeutuminen. Kristus astuu veteen pyhittääkseen koko luomakunnan.
Joulun juhlakausi opettaa meille, ettei pelastus ole yksi tapahtuma, vaan Jumalan rakkauden jatkuvaa läsnäoloa maailmassa ja ihmisen elämässä.
Isä Otto Laukkarinen