Isännöitsijä haluaa alttarin säilyvän mysteeriona

Kirkon ja seurakuntien vapaaehtoistoimintaan on viime vuosina ollut hankala saada mukaan nuoria ihmisiä. Hallinto ja muut tehtävät pyörivät pitkälle eläkeläisten voimin. Onneksi on poikkeuksiakin. Yksi näkyvä poikkeus Kuopion seurakunnassa on Pyhän Nikolaoksen katedraalin isännöitsijänä nyt kolmatta vuotta työskentelevä Simeon Ryhänen, 29.
-Tulin isännöitsijäksi vähän kuin sattumalta. Ryhdyin ensin auttamaan edellistä isännöitsijää ja kun minulta seurakuntavaalien jälkeen kysyttiin halukkuutta tehtävään, ei minulla ollut perusteita kieltäytyä, hän kertoo.
Simeon ei ole paljasjalkainen kuopiolainen. Hän on syntynyt ja ”kasvatettu” Joensuussa, kuten hän itse luonnehtii. Kuopioon hänet toi opiskelu.
-Opiskelin Itä-Suomen yliopistossa biolääketiedettä. Valmistuin ensin luonnontieteiden kandidaatiksi ja sitten filosofian maisteriksi. Töitä teen nyt Kuopion yliopistollisessa sairaalassa analyytikkona.
Simeonin työstä sairaalan tietokantojen ja -järjestelmien parissa on ollut konkreettista hyötyä myös seurakunnalle. Seurakunnan pääkirkon isännöitsijänä hän kirkkolain mukaan on itseoikeutetusti seurakunnanneuvoston jäsen. Neuvostolle hän on työstänyt tiedoston siitä, millainen seurakuntalaisten ikäjakauma on postinumeroalueittain. Tietoja voidaan käyttää apuna seurakuntatyön suunnittelussa.
Analyyttisyys näkyy Simeonin ajattelussa.
-Kun lähdin opiskelemaan, minua kiinnosti erityisesti ihmisen ymmärtäminen molekyylibiologian tasolla. Mitä pitemmälle opiskeluissani etenin, sitä selvemmin näin, että luonnontieteissä on tyhjiö, Ihmisen toiminta pelkistetään deterministisiksi prosesseiksi, tiukoiksi luonnontieteellisiksi syy- ja seuraussuhteiksi.
-Sellainen ajattelu pelkistää ihmisen biologiseksi koneeksi. Hänellä ei ole vapaata tahtoa. Jos hän tekee vaikkapa rikoksen, hän tekee sen luonnostaan. Silloin ei ole olemassa oikeaa ja väärää, vaan moraalityhjiö, Simeon selittää.
-Ihminen alkaa helposti ahdistumaan jos se, mikä aikaisemmin vaikutti järjestelmälliseltä ja loogiselta, näyttääkin järkeilyltä ilman järkeä. Hän ryhtyy etsimään periaatteita, jotka kestävät aikaa. Jatkuvassa muutoksessa kaivataan muuttumattomuutta.
Vastauksia häntä askarruttaviin kysymyksiin Simeon sanoo löytäneensä kristinuskosta ja erityisesti ortodoksisesta kirkosta.
Isännöitsijän tehtävissä Simeonia miellyttää niiden yksinkertaisuus. On oltava ajoissa kirkossa. On huolehdittava siitä, että kirkkosali on siisti. Se antaa papeille, kanttoreille ja ponomareille mahdollisuuden keskittyä omiin tehtäviinsä.
-En koe, että olisin kelvollinen työskentelemään alttarissa. Haluan jopa tietyllä tavalla vältellä alttaria, jotta se pysyisi minulle mysteeriona, hän sanoo.
Kun nuori ihminen antaa kirkolle pikkusormensa, kirkko helposti vie koko käden. Kun ottaa vastaa yhden tehtävän, joutuu ottamaan vastaan muitakin. Niin on käynyt myös Simeonille. Hän on katedraalin isännöitsijän tehtävien lisäksi Kuopiossa toimivan miestenkerhon eli Pyhän Nikolaoksen miesten puheenjohtaja.
-Olen saanut nuhteita vaikeaselkoisuudesta. Pyhän Basileios Suuren ohje on, että asioista pitää pystyä puhumaan yksinkertaisesti, selkein kuvin. Minä en aina osaa. Se on minun puutteeni, hän myöntää.
Mauri Liukkonen