Kuopion ortodoksinen seurakunta Oili Mäkirinta

Oili Mäkirinta eläkkeelle

Muut

Oili Mäkirinta eläkkeelle

Seurakuntamme läntisen ja eteläisen alueiden kanttorina vuoden 2022 alusta toimineen Oili Mäkirinnan eläkkeellejäämisjuhlaa vietettiin sunnuntaina Rautalammin pyhän Nikolaoksen kirkossa toimitetulla liturgialla sekä juhlalla.

Kuopion ortodoksinen seurakunta Oili Mäkirinta

Oili Mäkirinnan työura alkoi Kiuruveden seurakunnan vt. kanttorina vuonna 1979. Hän on työskennellyt Ruotsin suomalaisen ortodoksisen srk:n talkookanttorina ja matkakanttorina Kainuussa ja Koillismaalla. Rautalammin kanttorina hän aloitti vuonna 1990 ja toimi siellä 28 vuotta sekä kolme vuotta Jyväskylän nuorisokanttorin sijaisena. Kun Rautalampi liittyi Kuopion seurakuntaan vuoden 2021 alusta, Oili siirtyi uuden työnantajan palvelukseen.

Aamun Koiton haastattelussa (1/2024) Oili Mäkirinta toteaa, että eläkepäivätaktiikka on selvä: tehdä mitä mieleen juolahtaa. Oilin kotipaikka on Jyväskylä ja hän on valmis tekemään kanttorikeikkaa, jos on tarvetta.

-Liikuntaa toivon ja “bunukoiden” elämässä mukana olemista. Toivon että nyt olisi aikaa kaikkeen tähän 41 kanttorivuoden jälkeen. Kiitokset esimiehille ja työtovereille yhteistyöstä! 

Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni luovutti Helluntaina myöntämänsä kanttorien kultaisen ansiomerkin Oili Mäkirinnalle juhlaliturgiassa pyhän Nikolaoksen kirkossa Rautalammilla.

Kuva: Päivi Savinainen

Teksti: Harri Peiponen