Isä Arto Leskinen saateltiin eläkkeelle

Muut

Isä Arto Leskinen saateltiin eläkkeelle

Rovasti Arto Leskinen saateltiin vuosilomalle ja eläkkeelle sunnuntaina 20.10. Isä Arto toimitti liturgian Pyhän Nikolaoksen katedraalissa Kuopiossa yhdessä Kuopion seurakunnan kirkkoherran Timo Honkaselän ja seuraajansa isä Otto Laukkarisen kanssa.

Opetuspuheen piti isä Arto. Hänen mukaansa oli Jumalan johdatusta, että hän toimitti näillä näkymien viimeisen liturgiansa Kuopion seurakunnan pappina suurmarttyyri Artemioksen eli oman taivaallisen esirukoilijansa muistopäivänä.

Liturgian jälkeen Kuopion ja Karjalan hiippakunnan hiippakuntasihteeri Kaj Appelberg luovutti matkoilla olleen metropoliitta Arsenin puolesta isä Artolle läksiäislahjana Jyrki Poudan maalaaman ikonin.

Kirkkokahveilla seurakuntasalissa isä Arton puoliso Maija kertoi millaista on elämä papin perheessä. Työ sitoo. Vapaapäivinäkin isä Arton kädessä on ollut kännykkä tai tietokone.

Kuopion ortodoksisen seurakunnan kiitokset kuluneista työvuosista isä Artolle toivat kirkkoherra Timo Honkaselkä ja seurakunnanneuvoston varapuheenjohtaja Mauri Liukkonen.

Kuopion seurakunnan itäisen alueen pyhäkköyhteisöjen ja tiistaiseurojen terveiset lausui Tuusniemen kirkon isännöitsijä Martti Kähkönen. Hänen mukaansa isä Arto on helposti lähestyttävä ja lämmin pappi, jonka kanssa on ollut ilo tehdä yhteistyötä.

Vehmersalmella sijaitsevan suurmarttyyri Georgios Voittajan tsasounan pyhäkköyhteisön kiitoksena seurakunnanvaltuuston jäsen Marjo Palve lahjoitti isä Artolle vehmersalmelaisen keittokirjan.

Isä Arto vastasi Kuopion seurakunnassa katekumeeniopetuksesta. Joukko hänen opetuksestaan nauttineita nuoria kirkon jäseniä toi isä Artolle hänen rippilastensa kiitokset.

Kiitoksensa ja terveisensä isä Artolle kävivät lisäksi toivottamassa monet yksittäiset seurakuntalaiset.