Hautajaiset
Kirkon jäsenen kuollessa omaisten on otettava viipymättä yhteys vainajan kotiseurakuntaan.
Monet ortodoksisen kirkon jäsenet haluavat valmistautua kuolemaan, jos sen lähestyminen on tiedossa. Käytännössä valmistautuminen tarkoittaa usein synnintunnustuksen, sairaanvoitelun ja ehtoollisen sakramentteihin osallistumista tai sielunhoidollista keskustelua papin kanssa. Kuolevalle kirkon jäsenelle on siksi hyvä tarjota mahdollisuutta papin tapaamiseen. Pappi voi vierailla kuolevan luona kotona tai sairaalassa ja tuoda myös ehtoollisen mukanaan. Kirkolla on myös tietyt kuoleman hetkellä luettavat rukoukset, jotka pappi voi lukea viimeisten hetkien koittaessa.
Kun ortodoksisen kirkon jäsen kuolee, omaiset ottavat välittömästi yhteyttä vainajan kotiseurakuntaan. Seurakunnan kanssa sovitaan hautaustoimitukseen liittyvistä yksityiskohdista: koska ja missä hautaus toimitetaan ja mihin vainaja haudataan. Jos papin toivotaan olevan paikalla muistotilaisuudessa, myös tästä on hyvä sopia etukäteen. Itse hautaustoimitus on puolestaan liturginen kokonaisuus, joka ei sisällä erikseen suunniteltavia osia. Esimerkiksi musiikista tai muista palveluksen yksityiskohdista ei tarvitse keskustella hautauksesta sovittaessa.
Halutessaan omaiset voivat pyytää pappia toimittamaan myös vainajan muistopalveluksen eli panihidan heti kuoleman jälkeen – vaikka jo kuolinpäivänä, mikäli aikataulut sen sallivat.
Ortodoksisen kirkon jäsen pyritään siunaamaan hautaan mahdollisimman nopeasti, perinteen mukaan mieluiten jo kolmantena päivänä kuolemasta. Käytännön syistä tämä on kuitenkin harvoin mahdollista.
Hautaamista varten vainajalle hankitaan arkku ja kuolinvaatteet. Jotkut varaavat ne itselleen vanhan tavan mukaisesti jo elinaikanaan. Vainaja puetaan arkkuun kauniiseen vaatekertaan, johon sisältyvät kaikki asusteet alusvaatteista kenkiin asti. Kaulaan laitetaan risti (ei kultaa eikä hopeaa). Puetun vainajan ylle laskostetaan ohut kateliina ja otsalle nauha, johon on kirjottu tai painettu Pyhän Kolminaisuuden veisun sanat ”Pyhä Jumala, pyhä Väkevä, pyhä Kuolematon, armahda meitä”. Myös kasvoille asetetaan ohut liina. Kateliina on ollut perinteinen käsityö – se on usein kirjailtu kauniisti rukouksin ja ikonikuvin. Nykyisin kateliinoja ja otsalle asetettavia nauhoja saa valmiina esimerkiksi Valamon luostarin myymälästä.
Ortodoksisen hautauspalveluksen liturginen väri on ylösnousemuksen väri eli valkoinen. Siksi sekä arkun että vaatteiden väriksi suositellaan valkoista. Myös puinen arkku on yksinkertaisuudessaan kaunis ja toimiva. Arkun valinnassa on lisäksi hyvä ottaa huomioon, että perinteen mukaan ortodoksinen hautauspalvelus toimitetaan niin, että arkku on avoinna. Siksi kannen on oltava kokonaan helposti irrotettavissa.
Ortodoksinen kirkko suosii perinteen mukaista arkkuhautausta. Mikäli vainaja on itse ilmaissut haluavansa polttohautauksen, näinkin voidaan toimia.
Vanhan perinteen mukaan omaiset huolehtivat vainajan pesemisestä, pukemisesta ja arkkuun laittamisesta, mutta nykyisin tämä työ jätetään usein hautaustoimiston tehtäväksi. Halutessaan omaiset voivat sopia hautaustoimiston kanssa siitä, että ovat mukana auttamassa vainajaa arkkuun laitettaessa. Vainajan rinnalle arkkuun asetetaan pieni ikoni. Arkkuun voi halutessaan laittaa myös kukkia.
Hautajaispäivänä omaiset kerääntyvät pyhäkköön odottamaan vainajaa, joka tuodaan kirkkoon noin varttia ennen palveluksen alkua. Suitsutusastiaa kantava pappi ottaa hänet vastaan kirkon ovella. Myös kanttori ja muut saapuvilla olevat kirkkolaulajat ovat mukana vastaanotossa. Arkkua kirkkoon kannettaessa lauletaan Pyhä Jumala -veisua.
Arkku kannetaan keskelle kirkkoa ja avataan. Mikäli vainaja on kieltänyt arkun avoinna pitämisen tai sen avaamiselle on muita esteitä, hautaus toimitetaan arkku suljettuna.
Omaisille jaetaan hautaustoimituksen ajaksi käteen kirkkokynttilät eli tuohukset. Varsinaisen hautauspalveluksen aikana on tapana seistä.
Ortodoksinen hautaustoimitus on ennen kaikkea rukousta vainajan kuolemattoman sielun puolesta. Sen aikana toistetaan usein lyhyttä rukousta: “Saata, Herra, lepoon nukkuneen palvelijasi sielu”. Tämä rukous sopii hyvin myös kuolinilmoitukseen tai kukkalaitteeseen liitettäväksi muistolauseeksi. Paljon käytettyjä muistolauseita ovat myös ”Ollos iäti muistettu” ja “Iankaikkinen muisto”. Tarkoitukseen sopii hyvin myös pääsiäistropari ”Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi”.
Hautaustoimituksen loppupuolella tuohukset sammutetaan ja omaiset jättävät tuonilmaisiin siirtyneelle arkun äärellä viimeiset jäähyväiset lukemalla hiljaa mielessään rukouksen hänen sielunsa puolesta, pyytämällä häneltä hiljaisuudessa anteeksi ja siunaamalla häntä ristinmerkillä. Vainajan rinnalla olevaa ikonia suudellaan. Monet haluavat myös hyväillä vielä kerran rakkaan omaisen poskea tai kättä. Jos nämä tavat eivät tunnu luontevilta, saattoväkeen kuuluvat voivat hyvästellä vainajan yksinkertaisesti seisomalla hetken arkun äärellä.
Hyvästien jälkeen pappi siunaa vainajan arkkuun ristinmuotoisesti laitettavalla hiekalla. Tämän jälkeen arkku suljetaan. Kukat voi laskea arkulle tässä vaiheessa tai jäähyväisten yhteydessä. Sään salliessa ne voidaan laskea myös haudalle.
Varsinainen hautauspalvelus kestää noin puoli tuntia. Hyvästien jättämiseen kuluu aikaa saattoväen koosta riippuen muutamista minuuteista noin puoleen tuntiin.
Kirkosta poistutaan niin, että pappi ja laulajat kulkevat arkun edellä. Hautausmaalle ajettaessa pappi ajaa ruumisauton edellä.
Hautaan laskemisen jälkeen toimitetaan lyhyt litaniapalvelus, jonka jälkeen hauta peitetään ja sen äärellä lauletaan yhdessä joku yhdessä sovittu tai kanttorin ehdottama kirkkoveisu. Tämän jälkeen siirrytään vapaamuotoiseen muistotilaisuuteen, jos sellainen on järjestetty. Myöhemmin haudalle toimitetaan yksinkertainen muistomerkki – esimerkiksi puusta tai metallista tehty risti. Kookkaat hautakivet eivät ole kuuluneet ortodoksiseen perinteeseen, mutta hautamuistomerkin muoto on täysin omaisten harkittavissa. Sen suunnitteluun vaikuttaa paljon myös se, minkälaiselle hautausmaalle vainaja on haudattu.
Tuonilmaisiin siirtyneet eivät kuulu enää elävien muodostamaan seurakuntaan, mutta he ovat edelleen kirkon jäseniä. Siksi vainajien muistoksi on tapana toimittaa muistopalveluksia vielä hautauksen jälkeenkin. Ensimmäinen näistä voidaan toimittaa heti kuolinpäivänä. Perinteen mukaan seuraava muistopalvelus on tapana toimittaa 40 päivän kuluttua kuolemasta joko kirkossa tai haudalla. Tämän toimittamisesta voi sopia papin kanssa jo hautajaisten yhteydessä tai siitä voi soittaa seurakuntaan myöhemmin. Usein omaiset pyytävät pappia toimittamaan panihidan myös vuosittain vainajan kuolinpäivänä.
Edesmenneitä muistetaan päivittäin myös yksityisessä rukouksessa. Kirkossa vainajien muistelu tapahtuu sytyttämällä tuohus vainajien muistelupöydälle. Myös pappia voi pyytää rukoilemaan tuonilmaisiin siirtyneiden rakkaiden puolesta täyttämällä kirkon eteisessä tarkoitukseen varatun muistelulapun, johon kirjoitetaan muisteltavien etunimet. Lappu jätetään kirkon isännöitsijän pöydälle, josta ponomari eli alttaripalvelija toimittaa sen papille.
(Teksti: Suomen ortodoksisen kirkon nettisivut, https://ort.fi)